Suomessa on käynnistynyt uusi, ainutlaatuinen tutkimushanke FinnGen, jonka avulla pyritään ymmärtämään entistä paremmin sairauksien syitä ja mahdollisia hoitomuotoja. FinnGen-tutkimuksessa hyödynnetään suomalaisten biopankkien keräämiä verinäytteitä ja tavoitteena on saada mukaan 500 000 suomalaista. Tutkimushankkeen arvioidaan kestävän kuusi vuotta ja sen budjetti on lähes 60 miljoonaa euroa.

FinnGen-hanketta koordinoivat Helsingin yliopiston sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tutkijat. Tutkimuksessa on mukana myös biopankkeja ja tutkimusorganisaatioita sekä rahoittajina Tekes ja seitsemän kansainvälistä lääkeyritystä. BCB Medical on mukana suomalaisten yritysten Finngen-verkostossa.

– Hankkeen läpimurrot jalkautuvat aikanaan terveydenhoitoon. Tutkimuksessa voidaan esimerkiksi löytää uutta lääkekehitykseen hyödynnettävissä olevaa tietoa sekä keinoja ennaltaehkäistä sairauksia. Korkealaatuinen FinnGen-hanke lisää varmasti myös Suomen houkuttelevuutta tutkimusmaana kansainvälisesti, korostaa tutkimusjohtaja Aarno Palotie Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutista.

Lue lisää hankkeesta